Dermosil on oikeastaan se ihan ensimmäinen kosmetiikkamerkki, jonka myötä innostuin ihonhoidosta ja purnukoista ylipäänsä. Muistelen että tutustuin merkkiin yläasteaikoina ja sen jälkeen Dermosilin tuotteet on seuranneet mukana säännöllisesti. Työpaikoilla oon aina osallistunut kimppatilauksiin ja organisoinut niitä itsekin. Viimeisin vuosi taitaa olla ainoa sitten yläasteajan, jolloin en ookaan tilannut Dermoshopista säännöllisesti, joten kun tovi sitten multa kysyttiin blogiin liittyen että haluaisinko testailla Dermosilin tuotteita, tartuin tilaisuuteen innolla. Helppo suostua, kun tiesin jo valmiiksi että tykkään todennäköisesti kaikesta :D Sain valita verkkokaupasta muutamia tuotteita ja päädyin ottamaan mukaan tuotteita joita en vielä ole kokeillut ja lisäksi pari kestosuosikkia. Erityisesti seerumit kiinnostivat, joten valkkasin niitä useamman. Sanon heti kärkeen että en ole vielä ehtinyt käyttää seerumeita kovin kauaa, lähinnä vain kokeilla, sillä testijaksolla on ollut muita tuotteita. Mun täytyy siis palata näihin seerumeihin vielä myöhemmin, mutta tässä ensivaikutelmia muutamien päivien käytön jälkeen. Age Defence Elixir on nimensä mukaisesti ikääntymisen merkkejä vastaan suunniteltu seerumi. Mullahan on ikuinen ikäkriisi joten anti-age -tuotteet kiinnostaa aina, ja sitäpaitsi ne ovat yleensä aivan mainioita kuivaihoisille (oli ikä mikä hyvänsä). Age Defence todisti tämän olettamuksen oikeaksi. Se on vähintäänkin yhtä kosteuttava kuin äskettäin hehkuttamani Mádaran SOS-seerumi. Koostumus on hieman juoksevampaa kuin Mádarassa, mutta ei kuitenkaan vesimäistä. Tuote on tuoksuton […]
The post Dermosilin helmiä appeared first on Wasting Lifestyle.